Mansen miehet ja paikallisfinaali – subjektiivisesti syistä ja seurauksista

Unelma paikallisfinaalista on elänyt Tampereella jo kolmen kauden ajan voimakkaampana ja äänekkäämpänä kuin vuosiin – ja syystä. Erinomaiset ja erinomaisesti valmennetut joukkueet ovat saaneet yleisön tavoin uudesta areenasta uutta voimaa kärkikamppailuihin. Ilveksen ja Tapparan pelaajat eivät ole voineet vilkuilla tulevaan, vaan se on jäänyt kannattajien etuoikeudeksi. Lähes 50-vuotisen liigahistorian aikana ei Mansessa paikallisfinaalia ole koettu, vaikka kahdella edellisellä kaudella se on jäänyt vain parin-kolmen semifinaalivoiton päähän. Onko siis kolmas kerta se, joka toden sanoo…? Joka tapauksessa määrätietoinen työ vie väistämättä kohti unelmaa tänä ja kunakin tulevana vuonna.

Liigahistoriassa on kuitenkin aiemmin pelattu finaalisarjat paikallisvastustajien kesken vuosina 1983 ja 2011. Näistä jälkimmäinen – suoraan voitoin 4-0 ratkennut – HIFK:n ja Bluesin välinen sarja jäi itselleni vieraammaksi, vaikka olinkin tuolloin päivätyössä Helsingissä. Keskityn siis näistä ensimmäiseen.

Kauden 1983 päätteeksi Jokerit ja HIFK ratkaisivat mestaruuden paras viidestä finaalisarjassa Helsingissä. Edellisen kauden päätteeksi karsintojen kautta liigapaikkansa varmistanut Jokerit oli vahvistunut merkittävästi erityisesti tamperelaispelaajilla. Voitettuaan runkosarjan se kukisti välieräsarjassa hallitsevan mestarin Tapparan otteluvoiton 3-0. HIFK:n vahva jakso oli edellisellä kaudella tuonut pronssiset mitalit ja keväällä 1983 se sijoittui runkosarjassa Jokerien jälkeen toiseksi. Välierissä Ilves kaatui otteluvoiton 3-1.

Miksi siis käännän 39 vuoden jälkeen katseen menneeseen ja – kuten Tampereella 1980-luvun kiekkohuuman aikaan oli tapana sanoa – ”syrjäiselle rannikkoseudulle”? Ilman yhtään itse pelattua liigaottelua tuo kyseinen kevät on jäänyt monesta syystä vähintään yhtä hyvin mieleeni kuin 15 paikallisradioihin selostamaani tamperelaisjoukkueiden finaalisarjaa. Seurasin kaikki viisi kevään 1983 finaalia paikan päällä.

Kiinnostukseni tuon kauden Jokereihin selittyy erityisesti sillä, että veljeni Jari Lindgren siirtyi Tapparasta Jokereihin juuri kaudelle 1982-83. 23-vuotiaalla laitahyökkääjällä oli liigakokemusta Ilveksestä yhden ottelun ja Tapparasta neljän kauden verran. Tapparan riveissä voitetut kaksi mestaruutta (1979 ja 1982) sekä hopea (1981) herättivät kiinnostuksen Helsingissä. Tapparan runkosarjan 5. sija ei ollut sarjajärjestelmän mukaan oikeuttanut playoffeihin kaudella 1979-80, joka päättyi HIFK:n mestaruusjuhliin.

Vaikka edelliskaudella jokeripuolustajien maalipörssin (6) voittanut Jyrki Seppä jätti Jokerit, joukkueen tamperelaisedustus vahvistui kaudella 1982-1983 merkittävästi. Mutkan kautta tulivat mukaan Pekka Järvelä FoPSista ja valmentajaksi palkatun Reino Ruotsalaisen mukana KalPasta Hannu Oksanen. 18-vuotiaiden Euroopan mestari vuosimallia 1978 Ilkka Huura, maalivahti Rauli Sohlman sekä hieman vanhempaan tamperelaiskaartiin kuuluva Timo ”Roope” Saari jatkoivat edelleen joukkueessa. Presidentin kokonimikaima Mauno Koivisto oli myös uusi tulokas tamperelaispelaajien joukossa.

Jokerit voitti 1982-1983 runkosarjan ja HIFK sijoittui toiseksi. Järjestys oli sama kuin vuonna 1973, jolloin ennen pudotuspelien aikaa sijoitus oli tuonut Jokereille mestaruuden. Sen jälkeiset kaudet olivat olleet Jokereille korpivaellusta kauden päättyessä kolmasti karsintoihin eikä Jokerien kevään 1973 mestaruusjoukkueesta ollut mukana enää yhtään pelaajaa kaudella 1982-1983. HIFK saavutti mestaruuden vuosina 1974 ja 1980 sekä hopeaa 1975. Pronssiotteluissa HIFK pelasi vuosina 1976-1982 viisi kertaa, mutta pronssille se ylsi vain kerran.

Menestyksen makuun päässeessä ja tottuneessa HIFK:ssa oli finaaleissa kokenutta kaartia kuten Stig Wetzell, Heikki Riihiranta, Matti Murto ja Esa Peltonen. Valmentajakaksikko Jorma Rikala ja Timo Haapaniemi oli luotsannut HIFK:n mestaruuteen vuonna 1980. Riihiranta, Murto ja Rikala olivat pelanneet jo Carl Brewerin pelaajavalmentajana luotsaamassa HIFK:n ensimmäisen mestaruuden keväällä 1969 voittaneessa joukkueessa. Matti Hagman palasi kahden Edmontonin kauden jälkeen kasvattajaseuraansa.

Jokerien runkosarjamenestys horjutti Helsingin hegemoniaa perustuksia myöten. Erityisesti Frank Mobergille Stadin kakkosen rooli ei sopinut. Odotus ja jännite helsinkiläisfinaalin alla poreili monin tavoin. Runkosarjassa Jokerien paras maalintekijä ja pistemies Jari Lindgren oli tehnyt 35 ottelussa tehot 26+21=47. Tamperelaisen tehotrion täydensivät Hannu Oksanen 46 ja Pekka Järvelä 44 pisteellään. Jokereille aiheutti päänvaivaa puolustajien pistepörssin voittaneen (31. 20+14=34) ja kauden parhaan puolustajan palkinnon (nykyisin Pekka Rautakallio -palkinto) saaneen Nikolai Makarovin sormen murtuminen Kärppien Pekka Tuomiston mailan iskusta. Makarov saatiin kuitenkin mukaan ratkaisuotteluihin erikoisvalmisteinen hanska loukkaantuneen kätensä suojana.

Finaalit alkoivat Jokerien kotiottelulla, jossa Reino Ruotsalainen valitsi kotijoukkueelleen vaihtoaition, joka oli perinteisesti ollut HIFK:n. Vaikka pelkästä provosoinnista ei ollut kyse, sillä juuri pidetyissä taitoluistelun kansainvälisissä kilpailuissa toista vaihtopenkkiä oli lyhennetty, HIFK:n leirissä ratkaisu kuumensi tunteita kiehumispisteeseen. Avausottelu eteni jatkoajalle tilanteessa 3-3. Jari Lindroos onnistui tuikkaamaan kiekon ohi HIFK:n maalivahti Hannu Lassilan ja ratkaisi voiton Jokereille.

Toisen finaalin Jokerit voitti edellistä ottelua selvemmin numeroin 7-4. Viimeistään Rauli Sohlmanin erinomaiset torjunnat näyttivät vievän Jokerit vääjäämättä mestaruuteen. HIFK:n leirissä paine kasvoi ja tilanne vaati poikkeuksellisia ratkaisuja. Sellaiseksi muodostui nuorisoketjun nostaminen mukaan suoraan finaalivaiheeseen.

Kolmannen finaalin yllätysketjun hyökkääjillä Esa Tikkasella, Paul Högbackalla ja Marko Rönköllä ei ollut yhtään ottelua vyöllään kauden runkosarjasta. Tuoreimmat kannuksensa he olivat hankkineet A-nuorten mestaruuteen johtaneessa finaalisarjassa. Valmentaja Rikala kertoi epäröineensä Frank Mobergin ehdotusta, mutta siirron kääntäneen finaalisarjan suunnan. Högbacka onnistuikin tekemään maalin kevään playoffeissa, mutta HIFK:n 6-5 voittoon päättyneessä ottelussa ratkaisu jäi kokeneempien varaan. Hagman syötti Tony Ariman läpiajoon ja voittomaalin tekoon. Kolmas finaaliottelu oli Tikkasen uran ensimmäinen liigaottelu ja se jäi myös kauden ainoaksi. Hänellä oli jo kiire alle 18-vuotiaiden arvoturnaukseen. Hän edusti tuolla kaudella Suomea sekä U18 EM-kisoissa että nuorten U20 MM-kisoissa.

Neljänteen finaaliin Jokerit ei saanut koottua rivejään riittävästi, vaan HIFK jatkoi 5-2 voittoon ja tasoitti finaalisarjan. Hexi Riihiranta muisteli myöhemmin finaalien tiimellyksessä tapahtunutta ja Jari Lindgrenille sanomaansa: ”Älä vittu tule enää tänne tai mä syötän sulle mun henkselit! Ymmärrätsä landepaukki!” (Marko Lempinen, Hexi – Taistelija, s. 144) Kysyttyäni asiasta Jarilta tätä kirjoitusta varten, hänellä oli toisenlainen muistikuva kohtaamisestaan Hexin kanssa jo runkosarjassa. Hexi: ”Poika, sä et vittu tiedä kovasta pelistä mitään!” Jari: ”Opeta mua – jos kerkiät!”

Mestaruuden ratkaiseva finaali 5. finaali pelattiin 22.3.1983. Se oli jälleen Jokerien kotiottelu. Nyt oli Jokeritkin saanut rivinsä järjestykseen ja otteluun lähdettiin Jokerien komennossa. Jokerit siirtyi 2-0 johtoon Ari Kuisman ja Pekka Järvelän maaleilla. 2-1 tilanteessa erotuomari Seppo Mäkelä passitti Sakari Petäjäahon liian terävästä kommentista kahden minuutin jäähylle, jota ennätti kulua vain vajaat 10 sekuntia ennen kuin Pekka Rautakallio pääsi tasoittamaan ottelun ylivoimalla. Klassinen mestaruuden ratkaissut maali syntyi vain 46 sekuntia myöhemmin, kun siniviivan pitääkseen HIFK:n Pertti Lehtonen sutaisi kiekon pomppimaan kohti jokeripäätyä. Kiekko pomppi maskin takaa ohi finaaleissa hienosti torjuneen ja kauden parhaaksi maalivahdiksi valitun Rauli Sohlmanin.

Tuoreeltaan ”hävitty” hopea oli suureen suosioon, yleisömäärään ja positiiviseen julkisuuteen tottuneelle Jokerien joukkueelle, organisaatiolle ja yleisölle järkytys. Lopputuloksesta huolimatta Reino Ruotsalainen palkittiin kauden parhaana valmentajana Kalevi Numminen -palkinnolla. Rikala oli saanut pystin HIFK:n mestaruusvuonna 1980.

Ratkaisupelit ja erityisesti finaalisarja antoi mukana olleille pelaajille arvokasta kokemusta, joka realisoitui monen kohdalla myöhemmin. Hannu Oksanen voitti kolme mestaruutta Tapparan paidassa vuosina 1986-1988. Pekka Järvelä palasi Jokereihin 1990-luvun alussa ja oli seuran vaikeiden vuosien jälkeen mukana seuraavassa Jokerien mestarijoukkueessa keväällä 1992. Myös Jari Lindroos palasi Jokereihin pelattuaan vuosia Kärpissä ja JYPissä ja voitti kasvattajaseurassaan mestaruudet 1996 ja 1997.

Osalla Jokerien tamperelaispelaajista oli tosin ollut jo Helsinkiin tullessaan kokemusta vieläkin tiukemmasta paikallisfinaalista. 1960-loppupuolella E-junioreiden Suomen mestaruus oli ratkaistu Hakametsän jäähallissa Ilveksen ja Kooveen välisessä, alle kymmenvuotiaiden poikien kamppailussa armottomalla tavalla! Pelin päätyttyä tasan ensin toisen joukkueen pelaaja ampui kolme rangaistuslaukausta, minkä jälkeen oli toisen joukkueen ampujan vuoro. Ilveksen ampuja Hannu Oksanen aloitti ja ampui kolmella lähes identtisellä vetolaukauksella kiekon ohi Kooveen maalivahti Rauli Sohlmanin. Kun Ilveksen maalivahti Jari Kaarela torjui Kooveen laukojan ensimmäisen yrityksen, saattoivat Ilveksen voitonjuhlat alkaa ja joukkueen nuorimpiin lukeutuvana oli mukana myös Jari Lindgren.

Vuoden 1983 mestaruuden jälkeen HIFK:n leirissä päänvaivaa aiheutti usean pelaajan uran päättyminen. Konkareista Riihiranta, Murto ja Wetzell ilmoittivat lopettavansa. Peltonen siirtyi viimeiseksi jääneelle kaudelleen 1983-1984 Kiekkoreippaaseen. Mestaruuskevään jälkeen seuran jättivät myös Matti Forss, Carey ja Geoff Wilson sekä Mika Helkearo ja Arto Jokinen. Kuvaavaa on, että mestaruuskevään 1983 pelaajista Hagmanin, Lehtosen, Murron, Riihirannan sekä Wetzellin paidat on nostettu Nordenskiöldinkadun hallin kattoon. Ikärakenteeltaan nuoremman jokerijoukkueen tulevaisuus näytti valoisammalta.

Toisenlainen sukupolvenvaihdos käynnistyi HIFK:n mestarivahti Hannu Lassilan kohdalla. Vain neljä päivää finaalin jälkeen Lassilan perheeseen syntyi poika, joka sai nimen Teemu. Hän torjui Tapparan liigamestaruuteen keväällä 2017. Isä-poika mestareita löytyy kenttäpelaajista pääsarjatasolla useampia, kuten moninkertaiset mestarit Esa Peltonen (HIFK 1974, 1980 ja 1983) ja poikansa Ville (Jokerit 2002 ja HIFK 2011). Lassilat ovat sen sijaan ainoat kahden sukupolven maalivahdit, jotka ovat auttaneet torjunnoillaan liigatasolla joukkueensa Suomen mestaruuteen.

Kevään 1983 finaalisarjan kuten koko kauden 1982-1983 mediahuomio oli suurelta osin helsinkiläisjännitteen ansiosta poikkeuksellisen suuri. Kevään 1983 mestaruudesta huolimatta Frank Moberg kertoi HIFK:n tekevän taloudellisesti tappiollisen tuloksen. Kuluneen kauden paremmista yleisömääristä huolimatta myös Jokerien organisaation kustannusrakenne oli kestämättömällä pohjalla jatkoa ajatellen. Tätä taustaa vasten onkin paradoksaalista, että suomalaiselle jääkiekolle ja erityisesti liigalle kausi muodosti merkittävän huomion ja markkinan valtauksen vaiheen. Kiinnostus ja katsojamäärät kasvoivat voimakkaasti edelleen kaudella 1985-1986 samaan aikaan paikallisradioiden aloittamisen kanssa.

Kuten sanottu, seurasin kaikki finaalit paikan päällä ”Nordiksella”. Muut abikevään tärkeät tapahtumat – kuten preliminäärit – jäivät ei-pakollisina vähemmälle huomiolle. Päätös oli helppo – peliin! Asia tuli vastaan vuosia myöhemmin pyytäessäni neuvoa erääseen englannin kielen pulmaan lukioaikaiselta opettajaltani. Esittelin itseni ja kysyin, muistiko hän minut. Kyllä muisti ja välitön vastaus yllätti: ”Kyllä minä sinut muistan. Olisit saanut kympin päästötodistukseen, mutta jätit tulematta preliminääriin ja annoin ysin.” En katunut valintaani, mutta suoran vastauksen ansiosta arvostukseni opettajaa kohtaan kasvoi entisestään.

Lopuksi on tarpeen paljastaa se tärkein syy, miksi Jokerit on ollut minulle vuosikymmenten ajan tärkeä seura, vaikka sittemmin minuun on isketty selostajana itsellenikin mieleinen Tappara-leima. Jo 1960-luvun loppupuolella perheemme oli muuttanut isäni Kalervo Lindgrenin työn perässä Tampereelta Helsinkiin. Hän näki laajan muuttoliikkeen Itä-Helsinkiin tuomat lapsiperheet mahdollisuutena perustaa siellä juniorijääkiekkoilun kaupunginosatoiminta Tampereen mallin mukaisesti ja toimi ”sytytyslangan sytyttäjänä” toiminnan käynnistämisessä. Seppo Aalto on kirjoittanut teoksessaan ”Jokerit liukkaalla jäällä” Helsingin jääkiekon murroksesta sekä kahdesta siihen liittyvästä tapahtumasta kirjan luvussa ”Kaksi miestä muuttaa Helsinkiin”. Nämä 1960-luvun lopun muuttajat olivat Carl Brewer ja Kalervo Lindgren.

HJK ei tarttunut isäni suunnitelmaan hänen haluamallaan tavalla. Aimo Mäkinen sen sijaan torikauppiaan poikana ymmärsi hankkeen sosiaalisen puolen sekä Jokerien edustuskiekkoilulle tulevan kannattajakunnan ja toiminnan kasvun. Hänen tukensa ja Timo Haapaniemen rekrytointi mahdollistivat Jokerien junioritoiminnan. Pelasin Jokerien juniorijoukkueessa ja pidän noita vuosia ensimmäisenä jääkiekon parissa kokemistani sukupolvikokemuksista. Muut ovat liittyneet paikallisradioiden syntyyn, Tapparan ja Leijonien menestykseen sekä fanikulttuurin muutokseen aikana, jolloin olen saanut toimia selostajana jääkiekon parissa.

Uuden areenan ja tamperelaisseurojen määrätietoisen työn myötä paikallisfinaalia odotetaan Tampereelle pian. Sen rinnalla jääkiekon suuri suosio edellyttäisi vastaavaa jännitettä Helsinkiin. Myös HIFK:n menestystä kirittäisi paikalliskilpailija Jokerien paluu liigaan. Samaan aikaan Espoossa on suunnitelma ja määrätietoinen työ käynnissä, jotta paluu sille tasolle, jolla mestaruudesta pelataan, olisi mahdollinen…

Jos HIFK saa haastajan, herääkin kysymys, ennättävätkö tamperelaiset saada oman paikallisfinaalinsa ennen Helsinkiä ja pääkaupunkiseutua!

Juha Lindgren

---

PS. Tämä tarina on julkaistu ensimmäisen kerran Tampereen Kiakkoradion verkkosivuilla keväällä 2022, jolloin valmistauduin 37. liigakauden radioselostajana huipentavaan finaalisarjaan Tappara – TPS. Nyt selostettujen Tapparan CHL-mestaruuden ja kahden Suomen mestaruuden jälkeen tarina on ja mestaruusodotukset ovat selostettavan 39. liigakauden päätteeksi jälleen ajankohtaisia. Korkealle arvostamani Tampereen urheilutoimittajakerhon huomion osoituksen myötä tarina julkaistaan sekä kerhon julkaisussa, Kiakkoradion nettisivuilla sekä mahdollisissa saman mediayhtiön julkaisuissa.

Työn on mahdollistanut muistikuvien ohella historioitsija Seppo Aalto, joka on tehnyt erinomaista ja perusteellista työtä dokumentoidessaan ajan (1967-1992), sen hengen ja henkilöt teoksessaan ”Jokerit liukkaalla jäällä” (1992). Hän on saanut Tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon teoksestaan ”Kapina tehtailla: Kuusankoski 1918” (2018).

Muistoja ovat auttaneet verestämään ja täsmentämään internet-lähteiden lisäksi myös:

Erkki Alaja: Helsingin jäähalli (2012)

Marko Lempinen: Matti Hagman – Stadin kingi (2011)

Marko Lempinen: Hexi – Taistelija (2019)

Ahti Pohjalainen: Frank – Frank Mobergin tarina (2006)

Mika Wickström: HIFK – Jokerit – Taistelu Helsingin herruudesta (2012)

Markus Ånäs: HIFK Ikuisesti sinun (2015)