
Tappara selvitti tiensä ensimmäistä kertaa Champions Hockey Liigan -finaaliin, jossa se kohtaa ruotsalaisen Röglen. Ottelu kuullaan SUN Radiosta suorana selostettuna, kun vuodesta 1985 Tapparan äänenä toiminut Juha Lindgren tulkitsee ottelun. SUN Radion aamulähetyksistä tuttu Kimmo Hoivassilta matkaa myös Ruotsiin välittämään tunnelmia finaalihuumasta. Ottelulähetys alkaa tiistaina 1. maaliskuuta kello 19.00.
Tiistaina kuullaan myös kattava ennakko suoraan Ruotsista kello 11 lähtien. Luvassa on tunnelmia mm. pelaajistolta ja valmennukselta.
Tapparan matka finaaliin on ollut monimuotoinen. Neljännesvälierissä Tappara onnistui voittamaan ruotsalaisen Växjön. Seuraavalla puolivälieräkierroksella vastaan asettui yllättäjäjoukkue ranskalainen Rouen. Ottelupari ratkesi toisessa osaottelussa, jossa Tappara ei antanut mahdollisuuksia vastustajalle. Välierävaiheessa Tappara kohtasi saksalaisen EHC Red Bull Münchenin yksiosaisessa ottelussa ja selvitti tiensä finaaliin 3-0 -voitolla.
Finaalipaikka on Tapparalle sen historian ensimmäinen. Aikaisemmilla yrityksillä joukkue on aina jäänyt neljännesfinaaleihin.
Radio Sun Oy kuuluu Pirmediat-mediaryhmään, johon kuuluu myös Tampereen Kiakkoradio, joka on Tapparan virallinen radiokumppani. Radio SUN Oy on täysin kotimainen ja puhtaasti pirkanmaalaisessa omistuksessa.