Ilvekselle historiallisen ottelun voitto räjähtävän alun jälkeen – kuuntele molempien joukkueiden valmentajien kommentit

Tamperelaisen liigakiekon uusi aikakausi alkoi tänään perjantaina kun Nokia Arenassa pelattiin Tapparan ja Ilveksen välinen paikallistaisto. Alkuseremonioiden jälkeen Ilves sai otteluun erittäin räjähtävän lähdön kun 10 minuutin pelin jälkeen ottelu oli jo lukemissa 0-3 Ilveksen hyväksi. Uudessa areenassa pyöri ottelun alussa todellinen Antti Saarela -show kun kaikki kolme Ilveksen ensimmäistä maalia olivat laitilalaislähtöisen hyökkääjän käsialaa. Saarela siis viimeisteli tyylipuhtaan kypärätempun vaajaassa kymmenessä minuutissa. Ajassa 13.18 Ilves meni jo 0-4 johtoon Balasz Sebökin viimeistelemällä maalilla. Tappara sai hieman lohtua pari minuuttia edellisestä, kun Tyler Morley kavensi Anton Levtchin syötöstä. Erätauolle siirryttiin lukemissa 1-4.

Toinen erä alkoi huomattavasti tasaisemmissa merkeissä mutta maaliteossa onnistui Ilves kun erän puolivälissä joukkueen pitkään yskinyt ylivoima viimein onnistui. Joni Ikonen viimeisteli, Matias Mäntykivi ja Simon Johansson tekivät esityön. Lukemat jo 1-5 Ilveksen hyväksi. Erän loppua kohden Tappara paransi otteitaan mutta ei onnistunut maalinteossa.

Ilves lisäsi johtoaan heti kolmannen erän alussa kun Joona Ikonen iski Christian Heljangon torjuman irtokiekon Tapparan maalin perukoille. Tappara jatkoi kuitenkin yrittämistä ja työ palkittiin vielä kahdella kavennusosumalla. Maalintekijöinä Kyle Platzer ja Kristian Kuusela. Tämän lähemmäksi Tappara ei kuitenkaan päässyt joten näin ollen Nokia Arenan historian ensimmäinen ottelu päättyi Ilveksen voittoon lukemin 3-6.

Tappara-valmentaja Tuomas Tuokkola jälkipeleissä (toim. Valtteri Kujansuu):

Ilves-valmentaja Jouko Myrrä jälkipeleissä (toim. Pauli Jokinen):

Joukkueet kohtaavat toisensa heti uudestaan huomenna. Ilves-Tappara -ottelun ennakkotunti alkaa Kiakkoradion taajudella jo klo 15.

Etusivu