Ilveksen ja Kärppien puolivälierä keskeytettiin Oulussa – ottelu jatkuu tiistaina Raksilassa ensimmäisen erän puolivälistä

Ilveksen ja Kärppien kuudes puolivälieräottelu Oulun Raksilassa jouduttiin keskeyttämään ensimmäisen erän puolivälissä jään hajoamisen takia. Jäätä yritettiin aluksi paikata ja jäädyttää uusiksi aikaistetun erätauon aikana. Kun tämä ei tuottanut tulosta päätettiin pitää tunnin tauko jonka aikana jään korjaamista jatkettiin. Tuomaristo ja joukkueiden kapteenit tekivät arvioita jään kunnosta, ja lopulta todettiin että Raksilan jää oli pelikelvoton ja ottelu keskeytettiin.

Ottelua oli ehditty keskeytyshetkellä pelata 10.12 ja Kärpät johti kamppailua lukemin 1-0. Kesketetty ottelu on tarkoitus käynnistää uudelleen tiistaina kello 18.30 tismalleen samasta lähtötilanteesta jossa se maanantaina keskeytettiin. Liigan mukaan puolivälieräsarjan mahdollinen seitsemäs ottelu pelataan Tampereella keskiviikkona.

Tampereen Kiakkoradio on mukana myös huomisessa ottelussa taajuudella 89,0MHz ja osoitteessa kiakkoradio.fi/ilves.

Etusivu