Ilves haki Mikkelistä kaksi pistettä – Jukureiden voittoputki katki voittomaalikilpailun jälkeen

Kuvituskuva.

Ilves matkasi maajoukkuetauon jälkeen Mikkeliin Jukureiden vieraaksi. Kotijoukkue lähti kamppailuun viiden ottelun voittoputkessa ja aloittikin ottelun vahvasti. Isännät johtivat avauserän Patrik Puistolan maalilla 1-0 ensimmäisellä tauolla.

Toisessa erässä Jukureissa vahvasti siirron jälkeen pelannut Aatu Räty siirsi kotijoukkueen kahden maalin johtoon. Ilves oli kuitenkin toisen erän hallitsija iskien kolme seuraavaa osumaa. Maalintekijöinä kunnostautuivat Jarkko Parikka, kauden ensimmäisen tehnyt Miro Nalli ja Balázs Sebők.

Kolmannessa Jukurit kampesi erän puolivälissä tasoihin Pekka Jormakan ylivoimaosumalla, joten ratkaisua haettiin jatkoajalta ja aina voittomaalikilpailusta saakka. Lopulta molemmat Ilveksen yrittäjät Eemeli Suomi ja Les Lancaster osuivat ja se riitti voittoon, kun Jukurit eivät onnistuneet ohittamaan kertaakaan Vadim Žerenkoa.

Ilveksen seuraava ottelu on edessä huomenna, kun vastaan asettuu Hakametsässä JYP.

Kuuntele Marko Ojasen haastattelu pelin jälkeen:

(Toim. Mikko Aaltonen)