Ilves hyvästeli Hakametsän, pisteet matkasivat Turkuun – Matias Mäntykivi: “En ole ikinä kokenut tällaista fiilistä, kun fanit lauloivat koko pelin”

Hakametsässä oli ohjelmassa erittäin tunteikas ilta, kun Ilves hyvästeli Suomen legendaarisimman kiekkopyhätön ottelussa Turun Palloseuraa vastaan. Juhlan kunniaksi ennen ottelun alkua kunnioitettiin myös Ilves-legendoja, kun Ilves Hockey Legendsin jäseniksi aateloitiin Matti KaarioRisto JaloMarika Lehtimäki ja Jyrki Lumme.

Itse ottelu alkoi kotijoukkueen kannalta painajaismaisesti, kun ensin vajaan kuuden minuutin pelin jälkeen turkulaisten tehomies Juuso Pärssinen vei vieraat johtoon ja noin puoli minuuttia myöhemmin Markus Nurmi siivitti vieraat jo kahden maalin karkumatkalle. Ilves kuitenkin heräsi mukaan kamppailuun kun Santeri Virtanen kavensi Antti Saarelan syötöstä ajassa 14.16.

Toisessa erässä Ilves vain paransi otteitaan ja työ palkittiin, kun erän puolivälissä Miro Nalli pääsi tasoittamaan Joonas Odenin upeasta tarjoilusta. Ilveksen iloa ei kestänyt kuitenkaan kuin reilun minuutin verran, kun TPS iski vastahyökkäyksestä. Johtomaalin viimeisteli Aarne Intonen. Toiselle erätauolle mentiin turkulaisten johtolukemissa 2-3.

Kolmannessa erässä TPS karkasi jälleen kahden maalin karkumatkalle kun Mikael Pyyhtiän matala laukaus painui Ilveksen maaliin ajassa 44.59. Ilves yritti kovasti päästä rinnalle mutta TPS pelasi fiksusti ja oli tyly johtoasemassa. Ilves otti lopussa vielä maalivahdin pois mutta ajassa 58.02 Markus Nurmi iski ottelun loppulukemat tyhjiin ja näin ollen kolme pistettä matkasi Turkuun lukemin 2-5.

Tappiosta huolimatta kotiyleisö jaksoi pitää meteliä myös pelin lopussa ja vielä pitkään sen jälkeen. Ottelun päätyttyä Ilveksen 1985 vuoden mestarijoukkue tuli nykyjoukkueen seuraksi jäälle ja katsojat sytyttivät kännyköidensä taskulamppuja, kun Ilves-legenda Matti Kaario sammutti symbolisesti valot Hakametsästä.

Ilveksen runkosarja jatkuu huomenna lauantaina Kouvolassa KooKoota vastaan. Tampereen Kiakkoradion ennakkotunti alkaa klo 16.

Matias Mäntykivi jälkipeleissä (toim. Pauli Jokinen):