Ilves oli tyly isäntä ja kesti HPK:n nousun – Marko Ojanen: “Tänään oltiin ensimmäisestä vaihdosta lähtien pelin päällä”

Ilves lähti HPK-otteluun tiistaiseen tapaan Marko Ojasen komennossa, sillä Jouko Myrrä oli edelleen sivussa. Tällä kertaa Ojanen tosin sai penkin taakse avukseen Pasi Saarisen ja Markus Korhosen.

Ilves sai otteluun vauhdikkaan startin kun kiekko oli jo 59 sekunnin jälkeen HPK-maalissa. Ensin Eemeli Suomi pääsi yrittämään mutta lopulta Balázs Sebők siirsi kiekon ohi HPK:n maalivahti Daniel Lebedeffin. Reilun kuuden minuutin pelin jälkeen Ilves puolestaan hyödynsi illan ensimmäisen ylivoimansa, kun ruotsalaispuolustaja Simon Johansson niittasi kiekon maaliin Eemeli Suomen ja Joonas Odenin syötöistä. Ensimmäiselle erätauolle siirryttiin kotijohdossa 2-0.

Toisessa erässä nähtiin varsin tasaista taistelua ja ote oli vuoroin vierailla ja vuoroin Ilveksellä. Maaleja erässä ei kuitenkaan nähty. Mutta kolmannessa erässä tapahtumia sitten riittikin. Ensin erän alussa Balázs Sebők vei Ilveksen ylivoimalla jo kolmen maalin karkumatkalle. HPK kuitenkin avasi maalitilinsä reilu minuutti äskeisestä, maalintekijänä kokenut Antti Pihlström. Ilves ei tästä kuitenkaan lamaantunut vaan hetkeä myöhemmin Jarkko Parikka laukoi upealla rannelaukauksella kiekon aivan HPK-maalin yläkulmaan. HPK viritteli vielä loppukiriä Jere Jokisen ja Ryan Johnstonin maaleilla, mutta rinnalle vieraat eivät enää nousseet. Kolme syöttöpistettä tehoillut Eemeli Suomi pääsi vielä pari minuuttia ennen loppua viimeistelemään loppulukemat 5-3. Syöttöpisteen Suomen maaliin sai Sebők.

Ilveksen valmentaja Marko Ojanen jälkipeleissä (toim. Mikko Aaltonen):

Ilveksen seuraava ottelu on huomenna lauantaina kun se kohtaa Tapparan Nokia-areenassa. Ottelun ennakkotunti alkaa Kiakkoradiossa klo 16 ja itse ottelu klo 17.