Norjalaisfanien toiveet täyttyivät: ”Eihän täällä halpaa ole, mutta eipä ole Norjassakaan”

Lillehammerilaiset Bente Opsahlhagen ja Bengt Jakobsen ovat kaikin puolin tyytyväisiä kuuden päivän Tampereen-matkaansa. Norjan joukkue täytti odotukset, ja kaikki muukin toimi reissulla niin kuin pitikin.

– Ei meillä oikeastaan edes ollut mitään odotuksia joukkueemme suhteen. Pääasia eli sarjapaikan säilyttäminen saavutettiin, Bengt arvioi.

– Muutama parhaista pelaajistamme joutui loukkaantumisten vuoksi jättämään turnauksen väliin. Näillä mentiin, ja hyvä näin, Bente vahvistaa.

Bente Opsahlhagen ja Bengt Jakobsen eivät löytäneet Tampereen-visiitiltään valittamisen aiheita.

Norja pelasi vuoden 1965 MM-kilpailujen A-sarjassa Tampereella, mutta jäi nollille ja kävi välillä jopa C-sarjassa, kunnes palasi korkeimmalle tasolle vuonna 1990. Se on säilynyt ylimmällä portaalla vuodesta 2004 saakka ja yltänyt kolmesti puolivälieriin.

– Ei meitä vielä voi sanoa suureksi jääkiekkomaaksi, mutta esimerkiksi meillä Lillehammerissa laji kiinnostaa paljon junioreita. Lajia esitellään kouluissa, ja sitä kautta mukaan saadaan uusia pelaajia, Bente kertoo.

– Kyllä Lillehammeria voidaan kutsua jääkiekkokaupungiksi, vaikka tämä kausi ei mennytkään erityisen hyvin. Joukkueemme Lillehammer IK sijoittui Norjan liigan runkosarjassa kuudenneksi ja putosi puolivälierissä, Bengt jatkaa.

IK aloitti puolivälieränsä fredrikstadilaista Stjerneniä vastaan vahvasti ja johti otteluvoitoin 3 – 1, mutta hävisi loput kolme kohtaamista. Mestaruus meni Stavanger Oilersille.

– Hiihto ja jalkapalloilu ovat Norjassa ykköslajeja, mutta jääkiekkoilu tulee niiden jälkeen monen muun lajin kanssa suunnilleen yhtä suurena. Eteenpäin on menty, Bente pohtii.

Näsinneulassa käyntiä ja rullaluistelua välipäivänä

Bentelle ja Bengtille Tampereen MM-matka oli kuudes laatuaan. Tampere selviytyy heidän asteikollaan isännöinnistään erittäin hyvin, vaikka yksi aiempi turnaus menee vielä senkin edelle:

– Tanskan Herningissä 2018 oli niin hyvä fanien kokoontumispaikka, että ainakin ennen tätä kokemistamme se menee ykköseksi, Bente sanoo.

– Ei tässäkään ole mitään valittamista. Muutama päivä on ollut vähän turhan tuulinen, mutta aurinko on paistanut koko ajan, ja olemme nauttineet täysin siemauksin, Bengt kiittelee.

Kuuden päivän matkansa aikana pariskunta on enimmäkseen keskittynyt pelien katseluun hallissa ja Fan Zonella.
Haastatteluhetkellä Bente ja Bengt seurasivat Keskustorilla Yhdysvaltain ja Ruotsin päiväkamppailua odotellen illan Tšekki-ottelua.

– Koska perjantaina Norja ei pelannut, pidimme turistipäivän. Kävimme rullaluistelemassa ja Näsinneulassa. Olemme tietenkin myös syöneet ja juoneet hyvin, Bente kertoo.

– Teillä on oikein kaunis ja mukava kaupunki! Eihän täällä halpaa ole, mutta eipä ole Norjassakaan, Bengt naurahtaa.

MM-turnaustakin enemmän suomalaisia on viime aikoina puhuttanut Natoon pyrkiminen, eivätkä nrojalaisvieraatkaan ole siltä aiheelta välttyneet.

– Suomalaiset fanit ovat tulleet juttusillemme ja kyselleet, mitä mieltä olemme Natosta, ja olemme vastanneet, että teette ehdottomasti oikein pyrkiessänne jäseneksi, Bengt paljastaa.

Terveydenhoitoalan sihteerinä työskentelevä Bente ja huoneistonvuokrausvälittäjänä leipänsä tienaava Bengt ovat saaneet muutenkin jutella suomalaisten kanssa ahkerasti. Vaikka suomalaisten ja norjalaisten tunteet leiskuvat hiihtopuolella välillä melko lämpiminä, kiekkopiireissä välit ovat mitä erinomaisimmat.

Kirjoittaja: Antti-Pekka Lehtonen

Etusivu