Runkosarjan viimeinen paikkallisvääntö kääntyi Tapparalle – kuuntele joukkueiden valmentajien kommentit

Tapparan ja Ilveksen välinen kauden kuudes paikalliskamppailu alkoi juhlallisin menoin kun Tapparan huoltajalegenda Veli-Matti Pohjonen palkittiin ennen ottelun alkua Jääkiekkoliiton kultaisella ansiomerkillä. Viikko sitten pelatussa ja Ilveksen isännöimässä paikallisottelussa Ilves-huoltaja JP Jansson vastaanotti vastaavan huomionosoituksen.

Heti ottelun alussa oli tunnetta pelissä ja erityisesti Tappara loi vaarallisia paikkoja. Reilun yhdeksän minuutin pelin jälkeen myös Ilvekselle avautui loistava mahdollisuus siirtyä johtoon kun Santtu Kinnunen rikkoi läpiajoon päässyttä Henrik Haapalaa ja Ilvekselle tuomittiin rangaistuslaukaus. Haapala ei kuitenkaan onnistunut yrityksessään vaan Tappara-vahti Christian Heljanko veti pidemmän korren. Pari minuuttia myöhemmin Tappara puolestaan onnistui maalinteossa, kun Otto Leskinen iski ylivoiman lopulla kiekon ohi Ilves-maalia vartioineen Marek Langhamerin. Ensimmäisessä erässä ei enempää maaleja nähty joten erätauolle siirryttiin Tapparan johdossa 1-0.

Toinen erä ei ehtinyt vanhentua kuin pari minuuttia ennen kuin Ilves pääsi rinnalle. Eemeli Suomi nousi vahvasti maalille ja pääsi lopulta uittamaan kiekon Heljangon jalkojen välistä maaliin. Tappara kuitenkin toipui nopeasti Ilveksen maalista ja pari minuuttia myöhemmin Tyler Morley laukoi kiekon tolppaan. Vaikka kotijoukkue oli toisessa erässä niskan päällä, molemmilla joukkueilla oli toisen erän lopulla omat vaaralliset paikkansa. Langhamer ja Heljanko pelasivat kuitenkin hyvää peliä ja tilanne oli kahden erän jälkeen 1-1.

Myös kolmannessa erässä paikkoja riitti ja pelissä oli sarjan kärkikamppailuun kuuluvaa kovaa vääntöä. Maalit olivat kuitenkin tiukassa, eikä vähiten loistavien maalivahtien ansiosta. Koska päätöserässä ei kolmen jäähyn lisäksi muita tilastomerkintöjä nähty, ratkaisua lähdettiin hakemaan jatkoajalta. Viiden minuutin aikana paikkoja nähtiin jälleen molemmissa päissä mutta illan kirkkaimpina tähtinä loistivat edelleen molempien joukkueiden maalivahdit. Lopulta ratkaisu saatiin voittomaalikilpailussa kun Tapparasta onnistuivat Jukka Peltola ja Kristian Tanus, ja Ilveksen ainut onnistuja oli Nicholas Baptiste. Tappara nappasi siis kaksi pistettä ja Ilves joutui tyytymään yhteen pisteeseen. Samalla Tappara siirtyi myös Liigan kärkeen pistekeskiarvolla 1.863. Ilves on aivan kannoilla toisena keskiarvolla 1.846.

Ilveksen valmentaja Marko Ojanen jälkipeleissä (toim. Mikko Aaltonen):

Tapparan valmentaja Tuomas Tuokkola jälkipeleissä (toim. Juha Lindgren):

Tappara pelaa seuraavan kerran heti huomenna kun se matkustaa TPS:n vieraaksi Turkuun. Ottelun ennakkotunti starttaa Kiakkoradion taajuudella klo 16 ja itse ottelu klo 17. Ilves puolestaan saa muutaman päivän tauon ja palaa tositoimiin tiistaina Lukon vieraana.