Tappara jatkoi voittoputkeaan jatkoajan jälkeen, Jukurien Patrik Puistola taituroi ilmaveivimaalin – Tapparan Samuel Salonen: ”Ensimmäinen erä meni koneita käynnistellessä”

Tapaninpäivänä Mikkelissä kohtasivat kaksi vahvassa viereessä olevaa ryhmää, sillä kotijoukkue Jukurit lähti päivän kamppailuun kuuden ottelun voittoputkessa ja Tapparalla oli allaan viisi peräkkäistä voittoa. Ensimmäinen erä ei kuitenkaan paljoa kerrottavaa tarjonnut, sillä molemmat joukkueet tuntuivat kärsivän käynnistymisvaikeuksista joulun jälkeen. Molemmissa päissä maalivahdit selvittivät harvat maalintekopaikat helposti eikä maaleja nähty.

Toisessa erässä maalihanat aukesivat reilun kolmen minuutin pelin jälkeen kun Samuel Salonen siirsi Tapparan johtoon Otto Rauhalan syötöstä. Vieraat ehtivät nauttia johdosta noin kymmenen minuuttia ennen kuin Jukureita edustava Tappara-kasvatti Patrik Puistola tasoitti pelin tyylipuhtaalla ilmaveivillä. Ensin Puistola taklasi kulmaväännössä itsensä irti Tapparan Otso Rantakarin ahdisteluista, nosti kiekon lapansa päälle samalla kun kiersi Tapparan maalin takaa tolpan juurelle ja tämän jälkeen siirsi kiekon hallitusti ohi Christian Heljangon. Tasoituksesta ei ehtinyt kulua kuin vajaa minuutti ja Puistola iski jälleen. Tällä kertaa 20-vuotias hyökkääjä harhautti Tappara-puolustaja Casimir Jürgensin ulos tilanteesta ja laukoi kiekon tarkasti maalin yläkulmaan. Kahden maalin jälkeen Puistola jatkoi näytöstään ja onnistui vielä hankkimaan Tapparalle jäähynkin mutta kirvesrinnat selvittivät alivoiman. Toiselle erätauolle lähdettiin Jukureiden johdossa lukemin 2-1.

Kolmas erä eteni tasaväkisissä merkeissä ja maalinteossa onnistui ainoastaan Tappara. Aku Rädyn koukkausjäähy oli ehtinyt juuri päättyä kun Joona Luoto teki lähes tavaramerkikseen muodostuneen maalin, kun Luoto laukoi lähes nollakulmasta kiekon aivan maalin kattoon ohi Jukureiden maalia vartioineen Oskari Salmisen. Varsinainen peliaika päättyi lukemiin 2-2, joten edessä oli jatkoaika.

Viiden minuutin jatkoajalla molemmat joukkueet hakivat aktiivisesti maalia ja Tapparan Luoto kilauttikin parin minuutin jälkeen jo ylärimaa. Ottelun ratkaisu syntyi vajaa minuutti Luodon tilanteen jälkeen kun ennen joulua maajoukkuedebyyttinsä tehnyt Waltteri Merelä pääsi karkaamaan puolittain läpiajoon ja ujutti kiekon Jukurien maaliin. Voitto oli Tapparalle kuudes peräkkäinen.

Tapparan ensimmäisen maalin tehnyt Samuel Salonen jälkipeleissä (toim. Juha Lindgren):

Etusivu