Tappara taipui Sportin vieraana – Kuuntele Anton Levtchin haastattelu pelin jälkeen

Tapparan kauden toinen kamppailu pelattiin Vaasassa Sportin vieraana. Sport tuli otteluun vahvasti ja onnistui ensimmäisen erän puolivälin jälkeen iskemään kahdesti kiekon verkkoon Axel Holmstömin ja Olavi Vauhkosen toimesta.

Toisessa erässä nähtiin ikävä tilanne, kun Sportin Michael Keränen taklasi kuolleesta kulmasta Jukka Peltolaa, joka joutui jättämään ottelun kesken. Keränen sai tilanteestä 5+20 minuuttisen pään- tai niskan alueelle kohdistuneesta taklauksesta. Tappara onnistui ylivoimalla kaventamaan Anton Levtchin toimesta. Sport kuitenkin onnistui erän lopussa Henrik Erikssonin toimesta.

Tappara aloitti kolmannessa erässä takaa-ajon, mutta pääsi vain maalin päähän ylivoimalla ilman maalivahtia noin viisi minuuttia ennen päätössummeria. Maalintekijänä oli Patrik Virta.

Sport oli siis vahvempi numeroin 3-2. Tapparan seuraava ottelu on edessä ensi viikon torstaina, kun kauden ensimmäisessä kotiottelussa vastaan asettuu paikallisvastus Ilves. ‘

Kuuntele Anton Levtchin haastattelu: