Tapparan nousu ei riittänyt, täysi pistepotti jäi Raumalle erikoisten käänteiden jälkeen

Tappara oli köysissä ensimmäisen erän alussa ja ottelun startti oli todella vaikea vierasjoukkueen maalia vartioineelle Kari Piiroiselle. Tilanne oli alle kahden minuutin pelin jälkeen 2-0 kotijoukkueen hyväksi. Näissä lukemissa lähdettiin myös ensimmäiselle erätauolle, vaikka Lukolla oli monia paikkoja lisätä johtoaan.

Toisessa erässä Tappara syötti Lukolle avauserässä saamaansa lääkettä. 1-2-kavennuksessa tuhannen pelin Kristian Kuusela pelasi loistavasti yhteen Tyler Morleyn kanssa ja kanadalainen viimeisteli Tapparan vastustajan tuntumaan. Vain puoli minuuttia edellisestä ja Kristian Tanus viimeisteli. Tilannetta edelsi koko Tappara-viisikon määrätietoinen peli hyökkäysalueella ja Tanuksen vahva liike maalinsuulle. Tapparan 3-2-johto-osuma lähti todella nopeasta Lukko-paineen purusta omassa päässä ja siitä syntyneen hyökkäystilanteen jatkopelin hyödyntämisestä. Johtomaalissa oli jälleen suuressa roolissa juhlakalu Kuusela. Erän loppupuolella Tappara sai pitkän ylivoiman, muttei kyennyt hyödyntämään sitä.
 
Kolmannessa erässä Lukon Julius Mattila tasoitti pelin 3-3:een, tilanteessa jossa Tappara puolusti pehmeästi. Kotijoukkueen vei johtoon Anrei Hakulinen, joka pääsi viimeistelemään tyhjältä takatolpalta, sillä kyseisen tolpan joutui Tappara-puolustaja Mikael Seppälä jättämään tyhjäksi Hakulisen lyötyä tältä kypärän päästä. Tapparan päävalmentaja Jussi Tapola protestoi tilannetta tuomaristolle, mutta maali jäi voimaan. Raumalaiset menivät 5-3-johtoon Oliver Sunin ensimmäisellä liigamaalilla, jota edelsi Casimir Jürgensin karkea virhe hyökkäyssinisellä. Tappara taisteli itsensä takaisin Lukon tuntumaan ilman maalivahtia, mutta Patrik Virran 4-5-kavennus ei riittänyt pisteisiin ja voitto jäi Raumalle.

Tapparan päävalmentaja Jussi Tapola ottelun jälkeen: