Tapparan pitkä voittoputki katkesi Helsingissä – valmentaja Pasi Puistolan mukaan pienet marginaalit ratkaisivat

Voittoputkessa porskuttava Tappara jatkoi perjantaina vieraskiertuettaan ja matkusti eilisen Lappeenrannan voitto-ottelun jälkeen Helsinkiin HIFK:n vieraaksi. Tapparalla oli allaan yhdeksän peräkkäistä voittoa sekä kaikkiaan peräti yksitoista vierasvoittoa putkeen.

HIFK sai räjähtävän lähdön otteluun, kun Sebastian Dyk ohjasi alle minuutin pelin jälkeen Johan Motinin laukauksen ohi Tapparan maalia vartioineen Christian Heljangon. Tappara kuitenkin kuittasi neljän minuutin pelin jälkeen kun Sami Moilanen iski kauden ensimmäisen maalinsa Samuel Salosen esityön jälkeen. Tasoituksesta ehti kulua vain pari minuuttia ennen kuin Olli Palola vei kotijoukkueen uudestaan johtoon terävän vastahyökkäyksen päätteeksi. Tappara kuitenkin nousi jälleen rinnalle, tällä kertaa vain puoli minuuttia myöhemmin, kun Patrik Virta ohjasi Veli-Matti Vittasmäen laukauksen Niilo Halosen vartioiman HIFK-maalin perukoille. Tapparan tasoituksen jälkeen mentiinkin pitkä pätkä tasaisissa merkeissä, kunnes ajassa 17.35 HIFK:n Teemu Tallberg vei kotijoukkueen jälleen johtoon. Tappara kuitenkin iski jälleen kerran pelin tasoihin reilu minuutti ennen erätaukoa, kun Casimir Jürgens onnistui ensimmäistä kertaa tällä kaudella maalinteossa. Jürgensin tasoituksen myötä ottelu oli tilanteessa 3-3 kun siirryttiin ensimmäiselle erätauolle.

Toisessa erässä Heljanko torjui useita vaarallisia HIFK:n maalintekoyrityksiä mutta lähimmäksi maalia pääsi kuitenkin Tappara. Vajaat kolme minuuttia ennen erän päätöstä kiekko meni HIFK:n maaliin Kristian Kuuselan luistimen kautta, mutta maali hylättiin videotarkistuksen jälkeen potkumaalina. Pian tämän jälkeen nähtiin myöskin ottelun ensimmäiset jäähyt. Erätauolle siirryttiin kuitenkin muuttumattomissa lukemissa 3-3.

Kolmannessa erässä edettiin pitkään tasaväkisissä tunnelmissa, mutta erän puolivälin jälkeen Jere Innala vei Yohann Auvitun syötöstä kotijoukkueen jälleen johtoon. Tappara yritti vielä erän lopulla tasoitusta ilman maalivahtia mutta tulosta ei syntynyt. Näin ollen HIFK saalisti täydet kolme pistettä ja Tapparan voittoputki tuli päätökseen.

Tapparan valmentaja Pasi Puistola(toim. Juha Lindgren):

Tapparan seuraava ottelu on tiistaina 18.1. kun se saa kotona vastaansa Vaasan Sportin. Ottelun ennakkotunti alkaa Kiakkoradiossa klo 16 ja itse ottelu klo 17.