Tehokkaana palannut Veli-Matti Vittasmäki kertoi Ville Meskasen reaktiosta loukkaantumiseen – maajoukkueen luotsi piti poissaolon aikaan yhteyttä

KooKoota vastaan 23.10. pelatussa ottelussa loukkantunut Veli-Matti Vittasmäki palasi perjantain Pelicans-ottelussa kaukaloon saalistaen yli 20 minuuttia peliaikaa ja kaksi syöttöpistettä. Lauantaina TPS-ottelun jälkeen maajoukkueeseen lähtevän puolustajan kanssa puhuttiin illan teemasta, erikoistilanteista, erityisesti alivoimasta, jota Vittasmäki on pelannut tälläkin kaudella runsaasti. Käsittelyssämme oli myös Vittasmäen ja Ville Meskasen välinen tilanne, josta aiheutui Tappara-puolustajalle aivotärähdys.

Tapparan kokoonpanosta puuttuu perjantaina kauden avausmaalinsa tehnyt Jere Henriksson, jonka paikan ottaa Samuel Salonen.

Kuuntele tästä: