Fredrik Norrenan matka huippumaalivahdiksi alkoi Pietarsaaressa, missä jääkiekko ja jalkapallo kulkivat pitkään rinnakkain. Maalivahdin varusteet löytyivät kotoa isoveljen jäljiltä ja autotallin ovi sai toimia maalina, kun isoveljen kaverit ottivat nuoremman mukaan peleihin. Lopulta jääkiekko vei voiton, ja tie kulki kasvattajaseura IFK Lepplaxista TPS:ään. Turussa Norrena oli kovassa kilpailutilanteessa sekä kokeneiden Jouni Rokaman ja Kimmo Lecklinin kanssa että nuorten ja lupaavien Miikka Kirpusoffin ja Jani Hurmeen kanssa.
Norrena voitti 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa neljä Suomen mestaruutta sekä yhden Ruotsin mestaruuden mutta uran ensimmäisiin vuosiin mahtui myös vaikeitakin hetkiä. Lopulta kolmenkympin kynnyksellä myös NHL-unelma toteutui, kun vahvat vuodet Ruotsissa ja onnistumiset maajoukkueessa toivat sopimuksen Tampa Bay Lightningiin. Hänet kaupattiin pian Columbus Blue Jacketsiin, jossa kakkosmaalivahdiksi hankittu Norrena nousi ykkösvahdiksi ja pelasi ensimmäisellä kaudellaan 55 ottelua. Peliuraan mahtui Leijona-paidassa voitettu olympiahopea ja MM-mitaleita.
– En ole saanut mitään helpolla tai ilmaiseksi. Olen joutunut monta vuotta taistelemaan mahdollisuuksieni eteen, Norrena sanoo.
Pelaajauran jälkeen Norrena siirtyi maalivahtivalmentajaksi, mutta on halunnut kasvattaa vastuutaan koko joukkueen valmentamiseen. TPS:n, Tšekin maajoukkueen ja saksalaisen Kölner Haien kautta tie on kuljettanut hänet Tapparan apuvalmentajaksi ja jälleen lähemmäs Suomeen jäänyttä perhettä. Päävalmentajaksi eteneminen on hänelle selkeä tavoite:
– Olen ihan samassa tilanteessa valmentajaurallani kuin olin nuorena maalivahtina, että tavoittelen jotain ja teen töitä sen eteen, hän kiteyttää.
Kaikki aiemmat Viikon kiekkovieras -haastattelut löydät täältä.
