Listeners:
Top listeners:
play_arrow
Kiakkoradio
TOMMI NIEMELÄ (toim. Jani Saari)
Ilves, päävalmentaja
Champions Hockey Leaguen puolivälierät käynnistyvät tänään, ja Ilves avaa oman otteluparinsa Pohjois-Ruotsissa Luleå Hockeyn vieraana. Joukkue on matkalla kolmen päivän mittaisella reissulla, joka sisältää sekä bussilla että junalla taitettavia etappeja.
Päävalmentaja Tommi Niemelä kertoi Kiakkoradiolle joukkueen matkan sujuneen toistaiseksi hyvin. Ilves aloitti maanantain aikaisilla jäillä Tampereella, minkä jälkeen varusteet lähetettiin bussilla kohti Kemiä. Joukkue matkusti perässä junalla ja jatkoi illalla bussilla Tornioon. Torniosta joukkue matkustaa pelipäivänä Luulajaan. Samalla kaavalla liikutaan myös pelin jälkeen takaisin Suomeen ja Tampereelle.
Niemelän mukaan pitkä vierasreissu toimii myös joukkueen yhtenäisyyttä vahvistavana tekijänä:
– On hyvä, että saadaan olla porukalla matkassa. Vaikka kautta on pelattu pitkään, ryhmäytymistä tapahtuu myös kauden aikana, ja tällaiset viikot auttavat joukkuetta kasvamaan.
Ilveksellä on edessään tiivis ottelurypäs: Ruotsista paluun jälkeen joukkue pelaa torstainai Nokia Arenalla ja suuntaa perjantaina Poriin. Niemelä korosti kuitenkin, että huomio on tiukasti tämän hetken haasteessa.
CHL on tuonut Ilvekselle upean tuloksellisen alun – kahdeksan ottelua ja kahdeksan suoraa voittoa. Niemelän mukaan erityisesti junioripainotteisella kokoonpanolla pelatut ottelut viidessä ja kuudennessa kierroksessa olivat merkittäviä onnistumisia.
Valmentaja muistutti, että kotimaisessa Liigassa viisikkopuolustuksen vaatimustaso on usein kovempi kuin CHL:ssä, vaikka Euroopan sarjoissa yksittäisten pelaajien taitotaso on korkealla. Tämä näkyy myös tämän illan ottelussa:
– Mitä vähemmän annamme kiekkoa vastustajalle, sitä vahvempia olemme. Tilaa on tänään todennäköisesti hieman enemmän, mutta pelin rakenne on erilainen kuin liigapeleissä.
Luleå Hockey on suomalaisittainkin mielenkiintoinen vastustaja, sillä joukkueessa pelaa tällä hetkellä kuusi suomalaispelaajaa, mukaan lukien vastikään sopimuksen tehnyt Oskari Laaksonen.
Ilves tavoittelee tänään vahvaa vierastulosta ennen 16.12. pelattavaa toista osaottelua Tampereella.
Kirjoittaja: Jani Saari

Ottelun selostaa Juha Lindgren

Ottelun selostaa Jani Saari

Ottelun selostaa Juha Lindgren

Ottelun selostaa Juha Lindgren

Ottelun selostaa Juha Lindgren
Kuuntele Tampereen Kiakkoradiota
FM taajuudella 89,0 MHz tai verkossa: Kiakkoradio.fi
Tampereen Kiakkoradio
Y: 0580040-2
Suvantokatu 13
33100 Tampere
Juontajat:
studio@kiakkoradio.fi
Uutisvinkit:
toimitus@kiakkoradio.fi
Mainosmyynti:
myynti@kiakkoradio.fi
TIETOSUOJA:
Tutustu Kiakkoradion Tietosuojaselosteeseen.