Ilves

Luleå–Ilves avaa CHL-puolivälierät – Heikki Liedes kertoo tunnelmat Luulajasta

today2.12.2025

  • play_arrow

    HEIKKI LIEDES (toim. Jani Saari)
    Luleå Hockey

Ilves aloittaa tänään Champions Hockey Leaguen puolivälieräurakkansa Ruotsissa, kun vastaan asettuu SHL:n kärkijoukkueisiin lukeutuva Luleå Hockey. Luulajan kokoonpanosta löytyy tällä kaudella yhteensä seitsemän suomalaispelaajaa, joista kuusi nähdään illan ottelussa. Yksi heistä on tamperelaisille hyvin tuttu, Tapparastakin vuosien varrelta tunnettu Heikki Liedes.

Kiakkoradio tavoitti Liedeksen aamujään jälkeen. Tunnelma joukkueessa on vahvasti odottava.

“Aamujäät on hoidettu ja hyvä fiilis on päällä. Kiva päästä pelaamaan suomalaista joukkuetta vastaan, kun siellä on entisiä pelikavereita ja tuttuja paljon. Aina mukava ilta tiedossa,” Liedes kertoo.

Suomalaisväritteinen pukukoppi helpottaa arkea Ruotsissa

Liedes siirtyi täksi kaudeksi Luulajaan ja päätyi samantien poikkeukselliseen tilanteeseen – joukkueessa on poikkeuksellisen vahva suomalaisrinki.

“Meillä on loistava porukka kasassa, myös suomalaisporukan ulkopuolella. Joukkue on kokenut ja täynnä aikuisia miehiä, mikä näkyy arjessa. Suomalaiset ovat ikään kuin kermana kakun päällä,” Liedes kuvailee.

Yksinäisyys ei suomalaisryhmän keskellä vaivaa.

“Kyllä täällä toinen toistaan tuetaan. On iso henkireikä, kun voi välillä puhua Suomeakin. Itselle moni on entuudestaan tuttu, niin oli helppo tulla.”

SHL:n vauhti ja kamppailuvoima erottuvat

Liedes on pelannut SHL:ssä nyt ensimmäiset kuukautensa, ja erot Suomen Liigaan ovat tulleet nopeasti esiin.

“Täällä kamppailuvaade ja pelinopeus ovat kovemmalla tasolla. Alku vaati totuttelua, mutta peli on lähtenyt paranemaan. Maalipaikkojen hinta on tosi kova – viisikkona maalipaikkojen luominen on huomattavasti vaikeampaa kuin Liigassa,” Liedes sanoo.

Ruotsalainen yleisökulttuuri tekee vaikutuksen

Luulajassa tunnelma on käytännössä joka ilta katossa.

“Ei ole montaa hallia tullut vastaan, jossa ei olisi täyttä. Tiistai tai torstai – mökki on aina täynnä. Kova meininki tuo paljon energiaa, etenkin talven pimeimpinä kuukausina,” Liedes kuvaa.

Vierasreissut hoituvat pääasiassa lentäen

Luulajan sijainti Pohjois-Ruotsissa tarkoittaa pitkiä pelimatkoja.

“Me lennämme käytännössä aina. Aamu-urheilun jälkeen Tukholmaan, josta bussilla tai jatkolennolla eteenpäin. Aika paljon tulee lennettyä, Arlandan kenttä on tullut hyvin tutuksi,” hän naurahtaa.

Ilves saa täyden kunnioituksen

Vaikka Liigassa alkukausi ei ollut Ilvekselle helppo, Liedes näkee tamperelaisjoukkueen erittäin laadukkaana vastustajana.

“Ilves on todella laadukas porukka. CHL:ssä he ovat pelanneet erinomaisesti, ja Liigassakin peli on mennyt koko ajan oikeaan suuntaan. Meidän täytyy olla parhaimmillamme, jos haluamme kotiottelusta voiton,” Liedes arvioi.

Luleån identiteetti on aggressiivinen painepeli

Lopuksi Liedes tiivistää, millainen Luleå Hockey on parhaimmillaan.

“Meiltä tulee kova prässi ja paine joka puolelta. Pyritään kääntämään peliä nopeasti ja olemaan hyökkäysalueella jalkava ja aktiivinen. Siinä on meidän identiteetti,” hän kertoo.

Luleå–Ilves alkaa tänään klo 19.00 Luulajassa.

Kirjoittaja: Jani Saari


Kuuntele Tampereen Kiakkoradiota
FM taajuudella 89,0 MHz tai verkossa: Kiakkoradio.fi

TIETOSUOJA:
Tutustu Kiakkoradion Tietosuojaselosteeseen.