Listeners:
Top listeners:
play_arrow
Kiakkoradio
MIKKO SAARNI (toim. Pasi Vainionperä)
Hallituksen PJ, Jokerit
SM-liigan yhtiökokous päätti viime viikolla merkittävästä sarjauudistuksesta: kaudesta 2027–28 lähtien liiga pelataan kaksitasoisena mallilla 14 + 10 joukkuetta. Ensi kausi toimii siirtymäkautena, ja viime kauden Mestiksen mestari Jokerit voi hakea liigalisenssiä.
Jokereiden hallituksen puheenjohtaja Mikko Saarni kuvaa päätöstä odotetuksi ja seuralle erittäin myönteiseksi.
– “Tuntuu tosi hyvältä. Päätökset olivat toivottuja ja Jokereiden kannalta erittäin positiivisia,” Saarni toteaa.
Saarni näkee pääsarjauudistuksessa paljon hyvää, erityisesti selkeät nousu- ja putoamismallit sekä ylimmän sarjatason tiivistämisen.
– “Ehkä 12 joukkuetta olisi ollut optimi, mutta nytkin mentiin oikeaan suuntaan.”
Pitkään jatkuneet keskustelut ja epävarmuus eivät olleet helppoja seuroille, mutta Saarnin mukaan prosessi eteni lopulta hallitusti.
Jokerit on viime vuosien aikana rakentanut toimintaansa usean vaihtoehdon varalle.
– “Meillä oli suunnitelmat sekä hyvän että huonon päätöksen varalle. Tilanne oli sikäli hallussa.”
Nyt katseet ovat tiukasti tulevassa. Seura etenee yhä kahdella suunnitelmalla – nykykauden tavoitteet ovat edelleen selkeät.
– “Haluamme voittaa Mestiksen mestaruuden myös ensi keväänä ja nousta liigaan mestareina.”
Liigaan nousun häämöttäessä myös pelaajamarkkinoiden dynamiikka muuttuu.
– “Rekrytoinnin kohderyhmä on nyt erilainen. Me haluamme olla kilpailukykyinen liigajoukkue heti ensi kaudella.”
Saarnin mukaan kiinnostus pelata Jokereissa on ollut suurta jo pitkään, ja nyt odotukset kasvavat.
Liigaan nousu näkyy voimakkaasti myös talouspuolella.
– “Haluamme kaksin- tai kolminkertaistaa budjetin. Potentiaalia on – fanikunta on iso ja odotus noususta on ollut pitkä.”
Vaikka Jokerit tiedostaa lähtevänsä rakentamaan liigajoukkuetta takamatkalta, Saarni näkee tilanteessa myös mahdollisuuksia.
Tunnelma seurassa on tällä hetkellä odottava ja energinen.
– “On tosi hyvä pöhinä. Teemme kovasti töitä, että asiat ovat kunnossa sekä jäällä että sen ulkopuolella.”
Jokerit jatkaa valmistautumista sekä kuluvan kauden mestaruustaisteluun että mahdolliseen liiganousuun.
Kirjoittaja: Jani Saari

Ottelun selostaa Juha Lindgren

Ottelun selostaa Jani Saari

Ottelun selostaa Juha Lindgren

Ottelun selostaa Juha Lindgren

Ottelun selostaa Juha Lindgren
Kuuntele Tampereen Kiakkoradiota
FM taajuudella 89,0 MHz tai verkossa: Kiakkoradio.fi
Tampereen Kiakkoradio
Y: 0580040-2
Suvantokatu 13
33100 Tampere
Juontajat:
studio@kiakkoradio.fi
Uutisvinkit:
toimitus@kiakkoradio.fi
Mainosmyynti:
myynti@kiakkoradio.fi
TIETOSUOJA:
Tutustu Kiakkoradion Tietosuojaselosteeseen.