Tapparan U20-joukkue pelannut 11 ottelua ja löytyy sarjataulukon sijalta kahdeksan. Päävalmentaja Kasperi Saarinen kuvailee alkua kokonaisuutena kohtalaiseksi, mutta esitysten välillä on ollut vielä liikaa vaihtelua. Hyviä jaksoja ovat seuranneet heikommat ottelut, joten suurimpana tavoitteena on saada laadukas tekeminen kantamaan tasaisemmin pelistä toiseen. Saarisen mukaan joukkue on parhaimmillaan pystynyt hallitsemaan pelin virtausta hyvillä valinnoilla ja luomaan maalipaikkoja nopeiden riistojen jälkeen. Myös vastoinkäymisten käsittelyssä on menty eteenpäin, mutta nuoren joukkueen täytyy oppia entistä paremmin tunnistamaan hetket, jolloin kannattaa hyökätä aggressiivisesti ja milloin puolestaan rauhoittaa peliä.
Yksilöiden kehityksessä Saarinen on nähnyt jo useita onnistumisia niin kokonaisvaltaisessa pelaamisessa, fysiikassa kuin kiekollisissa ratkaisuissakin. Alkukauden näkyvin onnistuja on ollut Emil Järventie, joka on viimeistellyt 11 ottelussa peräti 15 maalia ja kerännyt yhteensä 18 tehopistettä. Saarinen korostaa tehojen ohella Järventien hyvää päivittäistä tekemistä ja muistuttaa, että myös hänen kohdallaan katse on pitkässä kehitysprosessissa. Sama ajatus koskee koko joukkuetta. Mikäli Tappara pystyy lisäämään tasaisuutta ja pelaajat jatkavat kehittymistään, Saarinen uskoo ryhmällä olevan mahdollisuuksia edetä keväällä pitkällekin.
