Kalervo Kummola peräänkuuluttaa pitkäjänteisyyttä ja systemaattisuutta suomalaiseen urheilujohtamiseen: ”Ei ole valitettavasti sellaisia persoonia kuin Jukka Uunila ja Tapani Ilkka”
Mittavan ja monipuolisen uran suomalaisen ja kansainvälisen jääkiekon parissa tehnyt Kalervo Kummola vieraili Kiakkoradion studiossa maaliskuun lopulla. 1970-luvulla hän oli keskeisessä roolissa SM-liigan perustamisessa ja ammattimaisuuden juurruttamisessa suomalaiseen jääkiekkoon. Lisäksi Turussa syntynyt Kummola on toiminut vuosikymmeniä niin kotimaisissa kuin kansainvälisissä johtotehtävissä, mukaan lukien IIHF:n varapuheenjohtajana. Kummola kertasi Kiakkoradion haastattelussa uransa käänteitä mutta kertoi myös näkemyksiään suomalaisesta urheilujohtamisesta. – Kun on katsellut tuota Olympiakomitean hommaa, niin enemmän se näyttää sekoilulta kun miltään systemaattiselta johtamiselta, rautakansleri sivaltaa. Vaikka Kummola nykyään keskittyy Tampereen […]