LeKi vahvassa vireessä Suomi-sarjan joulutauolle – Taposen mukaan parannettavaa silti riittää
LeKi vahvassa vireessä Suomi-sarjan joulutauolle – Taposen mukaan parannettavaa silti riittää
LeKi vahvassa vireessä Suomi-sarjan joulutauolle – Taposen mukaan parannettavaa silti riittää
Suomi-sarjaa pelaava LeKi pelaa tänään viimeisen ottelun ennen joulutaukoa, joka kestää yli vuodenvaihteen. Joukkue lähtee tauolle erinomaisessa vireessä, sillä voittoputki on venynyt jo yhdeksään otteluun. Päävalmentaja Juha Taponen korostaa onnistumisten taustalla olevan arjen laadukas tekeminen ja harjoittelu, jotka heijastuvat peleihin. Viime viikolla LeKi voitti Jyväskylän Riemun maalein 7–4 ottelussa, jossa LeKi-luotsin mukaan ratkaisevaa oli joukkueen kyky löytää tiukassa paikassa tarvittava jämäkkyys, taistelutahto ja henkinen kantti. Taposen mukaan vahva vire on lisännyt pelaajien pelirohkeutta ja luovuutta, ja onnistumisia on tullut laajalla […]
Suomi-sarjassa loistovireeseen päässyt LeKi lähtee viikonlopun vieraspeleihin neljän ottelun voittoputkessa ja sarjan kakkossijalta. Lokakuun notkahduksen jälkeen joukkue on löytänyt jälleen vahvan otteen, josta kertovat muun muassa ennen maajoukkuetaukoa otetut kaksi voittoa yhteismaalein 12-0. Päävalmentaja Juha Taposelle erityistä iloa ovat tuottaneet pelaajien into ja yhtenäisyys sekä tauolla tehdyn kovan harjoittelun tuoma energia. Tauon jälkeen peliesitykset eivät vielä ole olleet täysin samalla tasolla, mutta tärkeät voitot ovat silti tarttuneet mukaan. Myös onnitusumisia on saatu laajalla rintamalla, muun muassa nuori Lari Jokinen iski […]
Lempäälän Kisan Suomi-sarja joukkueen päävalmentaja Juha Taponen on melko tyytyväinen joukkueensa esityksiin alkukauden osalta, huomauttaen kuitenkin että ehjää 60-minuuttista ei ole vielä löytynyt. LeKi kohtaa torstaina Jyväskylän Riemun vieraissa ja perjantaina Lapuan Virkiän kotikaukalossa. Kuuntele Taposen ennakoinnit ja analyysit. play_arrow JUHA TAPONEN (toim. Jani Saari) LeKi, päävalmentaja
Suomi-sarjaa pelaava LeKi on aloittanut kautensa pirteästi ja joukkue on viiden pelatun ottelun jälkeen sarjataulukossa kolmantena. Viime viikonloppuna ohjelmassa oli kaksi peliä, kun perjantaina lempääläläiset olivat Järvenpäässä Haukkojen vieraana ja lauantaina LeKi kohtasi kotonaan Raahe-Kiekon. Perjantain vierasottelusta jäi tuloksen osalta luu käteen kun kotijoukkue vei pisteet maalein 5-2. Lauantaina puolestaan ottelu venyi jatkoajalle asti, josta LeKi onnistui nappaamaan lisäpisteen lukemin 3-2. Tänä viikonloppuna LeKillä on edessään kauden ensimmäinen kunnon vieraskiertue kun joukkue matkustaa lauantain Uusikaarlepyyhyn sarjakärki Muik Hockeyn vieraaksi ja […]
Lempäälän Kisa on aloittanut kuluvan Suomisarja-kautensa vahvasti, kun kolmen ottelun jälkeen kasassa on täydet yhdeksän pistettä. Edellisviikonlopun otteluissa Titaanit kaatui 9-1 ja SaPKo 4-2. Päävalmentaja Juha Taponen lähtee joukkoineen odottavaisin mielin kohti tulevan viikonlopun kahta ottelua. Kuuntele Taposen mietteet. play_arrow JUHA TAPONEN (toim. Jani Saari) Päävalmentaja, LeKi
Suomi-sarjassa Nokian Pyry on voiton päässä finaalipaikasta. Viikonloppuna Muik Hockey kaatui Nokialla 5-1 ja Uuskaarlepyyssä 3-5. Pyryn päävalmentaja Toni Rautakorpi näkee joukkueen pelin parantuneen puolivälieristä välieriin mentäessä, mutta sanoo että parannettavaa on yhä. play_arrow TONI RAUTAKORPI (toim. Jani Saari) Haastattelu 10.3.2025
Suomi-sarjan pudotuspelit käynnistyivät viime viikon keskiviikkona. Nokian Pyry murskasi Porvoon Huntersin puolivälierissä suoraan kolmessa ottelussa. Pyryn päävalmentaja Toni Rautakorpi oli tyytyväinen tulokseen, mutta ei täysin tyytyväinen tapaan jolla jatkopaikka heltisi. play_arrow TONI RAUTAKORPI (toim. Jani Saari) Haastattelu 3.3.2025
Suomi-sarjan runkosarja saatiin päätökseen viime viikonloppuna. Runkosarjan voiton hyvissä ajoin varmistanut Pyry hävisi lauantaina viimeisessä ottelussaan Kalajoen JHT:lle maalein 7-3. LeKi puolestaan taisteli omasta pudotuspelipaikastaan lähes viimeiseen asti, sillä vasta perjantain 6-3 voitto Riemusta sinetöi playoff-paikan. Sunnuntain päätöskierroksella lempääläläiset vielä kaunistelivat tilastojaan kun LeKi murskasi JHT:n lukemin 11-4. Samalla LeKi nappasi runkosarjan viidennen sijan. Suomi-sarjan keskiviikkona alkavien puolivälierien otteluparit ovat Pyry–Hunters, Haukat–JHT, SaPKo–Muik Hockey ja Virkiä–LeKi. Välieriin etenee kolmella voitolla. Nokian Pyryn runkosarja oli melkoista voittokulkua, kun 36 ottelua tuotti […]