Juha Metsola jatkaa Tapparassa vuoden jatkosopimuksella
Juha Metsola jatkaa Tapparassa myös ensi kaudella - Kuuntele "Mehun" mietteet
Juha Metsola jatkaa Tapparassa myös ensi kaudella - Kuuntele "Mehun" mietteet
Jukureiden riveissä nähdään tänään tuttu nimi Tapparan organisaatiosta, kun Verneri Ahonen pelaa mikkeliläisjoukkueen riveissä lainasopimuksella. Ahonen siirtyi Mikkeliin nopealla aikataululla Pyryn edustuksesta, jossa hän pääsi alkukaudella pelaamaan runsailla minuuteilla ja keräsi tehot 1+5 yhdeksässä ottelussa.
Tappara tiedotti maanantaina tuovansa Suomeen täysin uudenlaisen lipunmyyntiratkaisun, joka tarjoaa asiakkaille interaktiivisen 3D-näkymän katsomosta ennen lipun ostamista. Järjestelmän tavoitteena on helpottaa katsojan päätöksentekoa ja tuoda selkeä käsitys siitä, miltä ottelu näyttää juuri omalta paikalta katsottuna. Tapparan kehitys- ja tapahtumajohtaja Aki Hautamäki kertoo, että vastaavat ratkaisut ovat maailmalla yleistyneet, mutta Suomessa tämä on ensimmäinen laatuaan. – “Tämähän on ihan arkipäivää rapakon takana, mutta Euroopassa ja erityisesti Suomessa tätä ei ole ennen nähty. Oli tärkeää, että pääsimme ensimmäisinä tuomaan täysin uuden tavan […]
Kristian Kuusela sai kahdeksantena Tappara-pelaajana paitansa Nokia Areenan kattoon. Lauantaina ennen Tappara-Pelicans peliä järjestetty tilaisuus juhlisti yhden 2000-luvun menestyneimmän suomalaispelaajan uraa. Kuuntele koko tilaisuus, sekä "Krissen" entisten pelikavereiden, valmentajien ja muiden kiekkovaikuttajien kommentit Kuuselasta. play_arrow KRISTIAN KUUSELAN PAIDANJÄÄDYTYSSEREMONIA Nokia Areena, 15.11.2025
Tapparan päävalmentaja Rikard Grönborg on tyytyväinen joukkueensa kehitykseen Liiga-kauden ensimmäisen kolmanneksen jälkeen. Vaikka tulokset eivät vielä kaikilta osin ole olleet toivotun kaltaisia, valmentajan mukaan suunta on oikea. – Olen tyytyväinen joukkueen työetiikkaan. Olemme ottaneet askelia voittamisen suuntaan ja opimme voittamaan yhdessä. Kun yli puolet joukkueesta vaihtuu, mikään ei tapahdu automaattisesti, Grönborg kertoo. Tappara on ollut mukana tiukasti jokaisessa ottelussa, ja Grönborgin mukaan joukkue on osoittanut vahvaa luonnetta nousemalla takaa mukaan peleihin. – Se kertoo henkisestä vahvuudesta. Meillä on tahtoa ja […]
Tamhockey Oy:n uusi toimitusjohtaja Ari Penttilä aloitti toimessaan lokakuun alussa. Kiekkoradion Pelipäivä kävi jututtamassa Tapparan uutta pomoa. Kuuntele Penttilän mietteet.
Tapparaa neljällä kaudella edustanut Teemu Suhonen ilmoitti päättävänsä pelaajauransa. Kuuntele Suhosen tuoreet mietteet.
Jääkiekkojoukkueiden fanituotteiden valikoima on viime vuosina laajentunut vauhdilla, kun seurat pyrkivät vastaamaan kannattajien monipuolisiin toiveisiin ja tarjoamaan yhä yksilöllisempiä tapoja osoittaa tukeaan omalle suosikkiseuralleen. Perinteisten asusteiden rinnalle on ilmestynyt kaikkea leikkuulaudoista ja darts-sulista aina tyylikkäisiin lifestyle-vaatteisiin ja sisustustavaroihin saakka, mikä tekee fanituotteista entistä houkuttelevampia myös arjessa käytettäviksi. Vaikka trendit ja uutuudet vetävät puoleensa, klassikot pitävät kuitenkin pintansa. Pelipaidat ja huivit ovat yhä fanikulttuurin ikoneita, jotka symboloivat yhteisöllisyyttä ja joukkueen väreihin pukeutumista tavalla, jota uutuustuotteet eivät voi täysin korvata. Kiakkoradion Pelipäivä-lähetyksessä […]
Viiden Tappara-kauden jälkeen Pyhäjoelta kotoisin oleva Petteri Puhakka aloitti tänä syksynä uuden luvun urallaan siirtyessään Sveitsin pääsarjassa pelaavan EHC Klotenin riveihin. Pohjois-Sveitsissä, Zürichin kupeessa asuva hyökkääjä kertoo sopeutuneensa uuteen ympäristöön vaivattomasti, osin puolison tuen, osin tuttujen suomalaispelaajien ja -valmentajan ansiosta. Puhakan kausi on alkanut erinomaisesti, kun hän on saanut isoa vastuuta, pelannut ykkösketjussa ja ollut myös joukkueensa paras pistemies. Petteri Puhakka on ollut alkukaudella yksi koko Sveitsin liigan parhaista maalintekijöistä. Kuva: Liam Altorfer / EHC Kloten Takana on kuitenkin myös […]