Blog

732 Results / Page 73 of 82

Ilves

Lukon lento Genevestä viivästyi – illalla vastassa sarjakärki

Nuorten MM-kisoista kotiutunut Jani Nyman palaa Ilveksen kokoonpanoon Nokia Arenalla kohtaavat tänään Ilves ja Rauman Lukko. Ottelun alkuasetelmat ovat erikoiset, sillä Lukko saapuu otteluun suoraan CHL-välierästä Sveitsistä. Joukkueen matkasuunnitelmaan tuli vielä keskiviikkoaamunakin haasteita ja joukkueen lento pääsi matkaan Genevestä vasta klo 13 Suomen aikaa. Lukon eteneminen CHL-välieriin aiheutti joukkuelle varsin kireän aikataulun, mutta seura ei halunnut siirtää keskiviikoksi määrättyä Ilves-ottelua. Välierien avausosa Sveitsissä alkoi Suomen aikaa tiistaina klo 21.15, joten palautumisaika jää raumalaisryhmältä melkoisen lyhyeksi. Itse ottelussa Geneve-Servetteä vastaan Lukko […]

today10.1.2024

Kiekkouutiset

Jyrki Jokipakka tuntee olonsa kotoisaksi Mannheimissa ja Saksan liigassa, jossa peli ja toiminta on hyvin samantyylistä kuin Pohjois-Amerikassa

Ilveksessä kiekko-oppinsa saanut Jyrki Jokipakka palasi pitkältä Pohjois-Amerikan ja KHL:n kierrokseltaan viime kaudeksi kasvattajaseuransa riveihin mutta suuntasi taas täksi kaudeksi ulkomaille. Tällä kertaa uusi osoite löytyi saksalaisesta suurseurasta Adler Mannheimista. Miten kausi on sujunut Saksassa ja mikä sai 32-vuotiaan puolustajan lähtemään jälleen ulkomaille pelaamaan? play_arrow JYRKI JOKIPAKKA (toim. Pasi Vainionperä) Haastattelu

today9.1.2024

Kuuntele Tampereen Kiakkoradiota
FM taajuudella 89,0 MHz tai verkossa: Kiakkoradio.fi

TIETOSUOJA:
Tutustu Kiakkoradion Tietosuojaselosteeseen.